Punnituspäivä.

Virallisena valvojana toinen kissani Rauha.

No sehän oli taas tänään punnituspäivä. Viime punnituksen jälkeisestä motivaation laskemisesta huolimatta nousin rohkeasti vaa'alle. -200 g. No, tyhjää parempi, sillä viime viikolla en sen kummemmin liikkunut kuin seuraillut syömisiäkään. Onneksi silti oli tullut pikkiriikkisen pudotusta. 

Voi että toivon, että jonain päivänä ei tarvitsisi miettiä jokaista suupalaa..! Nyt jokaisen syömisen kanssa tulee mietittyä, liikauttaako tämä nyt vaakaa pahastikin ylöspäin? Jos nyt syön tämän, ylittyykö päivän kaloritarve hirveästi? Viitsinkö/voinko myöhemmin enää syödä mitään? 

Onko kaikki tuo tämän olemattoman pudotuksen arvoista?

Oon miettiny, että jos kaikki menis hyvin, tää olisi noin vuoden projekti. Ensin pudotus, ja sen jälkeen totuttelu painon ylläpitämiseen. Miksi en ole valmis oikeasti 100 %:sti sitoutumaan tähän? Kyse on kuitenkin vain noin vuodesta ja vaikutukset kuitenkin kantavat loppuelämäkseni. Luulisi olevan piece of cake. Miksi en mukamas pidä itseäni tämän arvoisena, kun kuitenkin tiedän että "elämänlaatuni" paranisi kilojen vähetessä. 

P.S. Viime viikon aikana oon huomannu makeanhimon kadonneen melkeen kokonaan. Tottakai voisin mielelläni istua Aino-jäätelölaatikko sylissä sohvan nurkkaan, mutta ei ole tullut 'sitä' tunnetta. 

Nyt lupaan skarpata. Koska olen oikeasti sen arvoinen!