Punnitus- ja ryhdistäytymispäivä.

Ei ole nyt oikein lähteny tää projekti käyntiin, kuten alunperin suunnittelin. Useita suupaloja on jääny kyllä ottamatta ja lenkkeilystä on tullut luonnollinen osa arkea (toisina viikkoina enemmän, toisina vähemmän). Mulla on vaan nyt jostain tullu kauhea malttamattomuus. Tuloksia syntyy mukamas liian hitaasti! 

Tänään sitä sitte oli punnitus- ja mittauspäivä. Senteissä ei ollut mainittavaa muutosta tapahtunut, mutta viime viikkoiseen painossa oli puolen kilon pudotus. Jee! Ensin masensin itseäni että se nyt on vaan hyvää säkää, painossahan tapahtuu normaalistikin heilahduksia sinne tänne. Mutta sitten ajattelin, että kaikesta huolimatta ei ole vielä yhtään plussaviikkoa tullut, eli ei tää kituuttaminen turhaa ole! Suunta on alaspäin, gramma kerrallaan! 

On kyllä jännä, miten taannoinen nollaviikko meinasi masentaa ihan kunnolla. Päätin kuitenkin nyt jatkaa sitkeästi eteenpäin kuin mummo lumessa. Ja sitä me tänään S:n ja koirien kanssa tehtiinkin. Reilu neljän kilometrin lenkki lumisessa metsässä veti aika hyvin mehut tästä likasta. Mut ai että se jälkifiilis on hyvä! Sain itsestäni irti lähteä. Minä tein sen! 

Nelisen viikkoa vielä ensimmäiseen välietappiin. Mitään kilotavoitetta mulla ei vielä tähän ole, tarkoitus on vaan pudottaa enemmän kuin S. Huhtikuun 1.päivä tavoitteena on painaa 75 kg. Siihen on vielä kiloja, mutta onneksi on aikaakin. Jotenkin viikot vaan tuntuu niin pitkiltä punnitusta odotellessa. 

Nyt alan sitten niiden joulukorttien kimppuun, joita oon uhonnut tekeväni viimisen kuukauden. 

Huomenna

Huomenna otan itseäni niskasta kiinni.

Huomenna alan taas tarkkailemaan syömisiäni.

Huomenna vedän ystäväni kanssa virkistävän lenkin pitkästä aikaa.

Huomenna askartelen joulukortit valmiiksi.
 
Huomenna siivoan kotini putipuhtaaksi.

Mutta mikä pelottavinta...   

Huomenna on punnitus- ja mittauspäivä.

Punnituspäivä.

Virallisena valvojana toinen kissani Rauha.

No sehän oli taas tänään punnituspäivä. Viime punnituksen jälkeisestä motivaation laskemisesta huolimatta nousin rohkeasti vaa'alle. -200 g. No, tyhjää parempi, sillä viime viikolla en sen kummemmin liikkunut kuin seuraillut syömisiäkään. Onneksi silti oli tullut pikkiriikkisen pudotusta. 

Voi että toivon, että jonain päivänä ei tarvitsisi miettiä jokaista suupalaa..! Nyt jokaisen syömisen kanssa tulee mietittyä, liikauttaako tämä nyt vaakaa pahastikin ylöspäin? Jos nyt syön tämän, ylittyykö päivän kaloritarve hirveästi? Viitsinkö/voinko myöhemmin enää syödä mitään? 

Onko kaikki tuo tämän olemattoman pudotuksen arvoista?

Oon miettiny, että jos kaikki menis hyvin, tää olisi noin vuoden projekti. Ensin pudotus, ja sen jälkeen totuttelu painon ylläpitämiseen. Miksi en ole valmis oikeasti 100 %:sti sitoutumaan tähän? Kyse on kuitenkin vain noin vuodesta ja vaikutukset kuitenkin kantavat loppuelämäkseni. Luulisi olevan piece of cake. Miksi en mukamas pidä itseäni tämän arvoisena, kun kuitenkin tiedän että "elämänlaatuni" paranisi kilojen vähetessä. 

P.S. Viime viikon aikana oon huomannu makeanhimon kadonneen melkeen kokonaan. Tottakai voisin mielelläni istua Aino-jäätelölaatikko sylissä sohvan nurkkaan, mutta ei ole tullut 'sitä' tunnetta. 

Nyt lupaan skarpata. Koska olen oikeasti sen arvoinen! 

Uhkaava lannistuminen..?

Kääk! Motivaatio kadoksissa! Maanantaiaamuna astelin niin itsevarmana vaa'alle, mutta sain kokea karvaan pettymyksen. Pahin painajaiseni: nollaviikko..! Tottakai erinomainen asia on se, ettei paino ole noussut, mutta tähän se viimeksikin tyssäsi..! Varmuuden vuoksi kävin vielä seuraavana aamuna vaa'alla, mutta karua kieltä puhui. Näytti itseasiassa jopa 90,2 kg!

Nollaviikon myötä tosiaan motivaatio hieman laski. En toki oo herkkuja syöny, mutta sohva on ollu aika tiukasti liimautuneena takapuoleen kiinni... Lenkkeilypäiviä kertynyt tällä viikolla yksi, kilometrejä ruhtinaalliset 3... Huomenna on tarkoitus mennä S:n kanssa reilun tunnin lenkille ja onhan tässä vielä viikonloppu aikaa. Jotenkin kuitenkin toivoin, että ainakin näin projektin alussa tuloksia syntyisi ja lenkkeily osaltaan nopeuttaisi painon putoamista. 

Rupesin miettimään syitä painon junnaamiselle (okei okei, yksi nollaviikko, mutta onhan mun jotain tehtävä väärin kun paino ei putoa). Yksi syy on varmasti se, etten juo vettä tarpeeksi. Siitä on vaan niin vaikea tehdä tapaa kun en oo siihen tottunut ja tosiaan työn laatu on sellainen, että lukuisat vessatauot ovat yksinkertaisesti hankalia toteuttaa. Toinen syy on etten syö tarpeeksi. Rahat on olleet tiukalla ja tavallaan tulee syötyä mahdollisimman vähän ja harvoin, että ruokaa jäisi myös huomiselle. Välipalat ovat myös käytännössä jääneet kokonaan väliin. Tuon ongelman tosin saisin hoidettua syömisten suunnittelulla etukäteen, mutta se varmaan tulee tässä jossain vaiheessa myöhemmin opeteltua... Kolmanneksi syyksi epäilen e-pillereitäni. Aloitin ne kesällä samoihin aikoihin kuin lenkkeilyn. Ja kuten oon aikasemmissa postauksissa kirjottanut, tein massiivisen ruokailu- ja liikuntamuutoksen, enkä silti laihtunut. Muutenkin elimistö oli hetken aikaa harvinaisen sekaisin totutellessaan hormonisekamelskaan. Päätin sen osalta tehdä nyt kokeilun ja jätin pillerit pois. Nähtäväksi jää onko sillä vaikutusta. Ja viimeisin vaihtoehto on sitten kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta sitä pidän nyt kaikista epätodennäköisimpänä. 

Mistä löytäisin taas hetkeksi kadonneen tsemppini..?

Perjantaipäivitys

Ai että en malta odottaa maanantaita! Mulla ei oo mitään hajua miten tää mun projekti on toiminut, mut oon ylpeä ku en oo rampannu vaa'alla. Viime maanantaina viimeksi, ja nyt sitten maanantaina pääsen jälleen. Ruokavaliossa on varmasti vielä roimasti hiomista (pitäisi söydä enemmän), mutta muuten sanoisin kyl suoriutuneeni aika hyvin. En oo ratkennu sitä Aino-lootaa lukuunottamatta ja oon saanu aikaseksi lähdettyä lenkille. Tässä oli nyt hölkkälenkin jälkeen kaksi välipäivää, mut suunnittelin jos huomenna vetäis joko jonkuu hölkkäpyräyksen tai sit otan sauvat mukaan ja lähden heittämään kunnon tappolenkin. Innostuin kyl nyt niin paljon tosta hölkkäämisestä, että taidan kallistua sen puoleen.

Harkitsin jopa vakavissani kuntosalille lähtemistä, vaikka oon tähän asti ollut niiiin sitä vastaan. Liikuntakärpänen on tainnut puraista.

Olisko tämä nyt sitten Step 2?

20.6.2012 tein yhden elämäni rohkeimmista hankinnoista. Ostin Brooksin juoksulenkkarit! Olin vasta noin viikkoa aikaisemmin aloittanut lenkkeilyn, eikä mulla todellakaan ollut mitään hajua tulenko jatkamaan sitä säännöllisesti vai oliko vaan hetken huumaa. Tuon päivän jälkeen noilla lenkkareilla kuitenkin on tullu käveltyä yli 500 km (lunttasin mun sports trackerista) ja eilen tein jotain aivan ennenkuulumatonta! Vajaan 7 km lenkin, josta hölkkäsin noin puolet!!! Pienissä 1-1,5 km:n pätkissä, mutta kuitenkin! Koen saavuttaneeni tosi ison asian! Oon vaan niin iloinen! Aikasemmin oon kokeillu jotain parin minuutin pyrähdyksiä, mutta nyt hölkkäsin noin 10 minuuttia putkeen kerrallaan ja se meni todella kivuttomasti (...jota suuresti hämmästelen)! 

Aion jatkossa kyl pitää pääpainon kävelyllä, koska ainakin tälleen kaupunkiolosuhteissa nilkka vähän kipeytyi asfaltilla juostessa. Mut ei oo lainkaan poissuljettua, että joskus jonkun parin kilometrin pururatalenkin heittäisin hölkäten. Aika jännä muuten, että nyt kun tuli hölkättyä, niin ei tekisi mieli kävellä lainkaan. Jotenkin tuntu että ton n. 50 minuutin lenkin jälkeen en ollut lainkaan niin uupunut kuin normaalisti ja jo lenkin aikanakin kävelyosuudet tuntui keveiltä. Pitää nyt kuitenkin aloittaa rauhallisesti ettei tule mitään urheiluvammoja. Nyt nimittäin on etureidet, vatsalihakset ja käsivarret (en tiiä miks) aikas kipeät. No, tietääpähän tehneensä!

Tänään iski taas se järkyttävä makeanhimo! Siis se on kuin joku sairaus. Alan ymmärtää alkoholisteja, joiden on vaan PAKKO saada seuraava ryyppy! Ja toi mun työpaikka..! Kioski sokeririippuvaiselle on kuin pistäisi juopon baariin töihin. Kiertelin hermostuneena ympäriinsä ja mietin millä saisin (mahdollisimman alhaisilla kaloreilla) makeanhimon pois. Ostin pienen Maoam stripen ja haukkasin siitä sellasen sentin levyisen palan. Koska se ei sulanut suussa kauhean nopeasti, huomasinkin pian makeanhimoni menneen ohi sillä pienellä palasella! Ja ennen saattoi mennä useampi suklaapatukka kerrallaan. Miten sitä ennen on tullu ahmittua ihan valtavia määriä? Moni "normaali-ihminenkin" saattaa napsaista vain yhden pikkupalan suklaata päivässä ja that's it. Miksi minä sit muka tarvisin levy-/patukkakaupalla? 

Keksin tuossa tänään syödessäni myös yhden keinon syödä ruokaa vähemmän. Pienempi lautanen. Näyttää täydeltä (ei ole vain pikkunököä ruokaa keskellä valtavaa lautasta) ja lopputulos on aivan sama kuin isommalla. Tulen kylläiseksi. Tämä on näköjään päivittäin uuden opettelua. Opettelua uusille elämäntavoille. 

Tässä me nyt bloggaillaan keskellä yötä Touho-kissani kanssa ja odotellaan että Twilight-elokuvan ensi-ilta loppuu. Lupauduin heittämään kaveripariskunnan kotiin. Ei ehkä viisain palvelus siihen nähden, että aamulla pitää olla työmaalla 7.30. No, ei olis ku huominen aamuvuoro ja sitten pitkästä aikaa viikonloppuvapaa! Ne on kyllä melkoista luksusta, ku sattuvat vain kerran kolmeen viikkoon. Ja jee, pääsen lenkille mihin aikaan vaan. Vuorotyö (ja iltavuoropäivinä aamu-unisuus) luo omat haasteensa säännölliselle lenkkeilylle. No, ehkä tässä painon pudotessa myös vireystaso nousee ja opin muiden asioiden ohessa aamu-ihmiseksi. 

Oikein rentouttavaa viikonloppua sinulle! Enköhän minä palaa taas pian asiaan. 



 





 

Punnituspäivä, jonka iloa vähän latisti repsahdus...

Tarviiko tähän muuta laittaakaan kuin tuo kuva... 

Sitä tunnetta ei pysty kuvailemaan. Kun se iskee, yrittää ohjata ajatuksia muualle. "Älä mieti sitä! Et tarvitse sitä!" Sitä ei oikeesti voi tietää kukaan muu kuin saman kokenut. 

Nyt, maha täynnä jäätelöä, oloni ei ole lainkaan hyvä. Minua etoo tuo suklaan ja makean määrä. Ostin lisäksi vielä pussillisen ranskalaisia pastilleja. Päätin, että syön nyt itseni täyteen herkkuja. Syön niin paljon että tulee korvistakin ulos, jotta jatkossa muistaisin taas olla lipsumatta. Ja toden totta, enää ei tee lainkaan mieli makeaa. Ja vielä on puoli pussillista karkkiakin syömättä. Jätän tuon pussin jämän talteen, jotta jatkossa makeanhimon yllättäessä voin nappaista sieltä yhden karkin suuhun. 

Mun on pitkään tehny mieli tota jäätelöä, ja oon miettimällä miettiny että milloin sellaisen ostan, mistä palkitsen itseni sillä. Nyt tuntuu siltä, ettei tuo ollut palkinto. Fyysisesti on huono olo, ja henkisesti vieläkin kurjempi, koska en ollut tarpeeksi vahva. Annoin periksi houkutukselle.

No, oli mulla tänään aihetta hymyyn (ja palkintoonkin). Tänäänhän siis oli taas punnituspäivä! Pudotusta oli jälleen tapahtunut, ja paino tipahtanut tuonne alemmalle kymmenluvulle! Jee! Ja tänään olis ollu mittauspäiväkin, mutta koska vasta mittasin itteni (ja mitään muutosta ei ollut tapahtunut) niin seuraavan kerran julkaisen sentit taas kolmen viikon päästä. Ja pitäydyin muutes lupauksessani, vaaka pysyi sängyn alla aina tähän päivään asti! ...ja saa pysyä taas viikon verran! Saavutuksetkin tuntuvat suuremmilta, kun näkee painonsa vain kerran viikossa.

Mun lenkkeilytahti on nyt ollu neljä kertaa viikossa vähintään tunnin lenkki. On edelleen aikamoisen työn takana saada lenkkarit jalkaan, mutta ai että se tunne on palkitseva kun lenkin on heittänyt! Ja oon pystyny pitäytymään päätöksissäni senkin suhteen, että jos oon päättäny jonakin päivänä lähteä, olen myös lähtenyt.

  

Ja lupaan nyt, että jatkossa koitan keksiä itselleni jonkun muun kuin syötävän palkinnon saavutuksestani!

Loppuun vielä kuva mun sunnuntaisen lenkin varrelta.

Ainiin, oon nyt tuolta bloggerin tilastoista katellu, että tällä mun blogilla alkaa olla jonkin verran lukijoita! Onko jotain juttuja joita haluaisitte mun käsittelevän tässä blogissa? Toki tämän kirjoitus on osa tätä mun projektia ja tän tarkoitus on toimia sellasena henkisenä tukena mulle itelleni, mutta tehän tätä luette, joten tottakai tehdään sisällöstä myös teitä palvelevaa! 

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!!!  


 

Mittailua

Tänään aamulla kaivoin mittanauhan esiin. Nyt alkuunsa nää mittailut ja punnitukset ei ole menny ihan säännöllisesti kun pitää hahmottaa alkutilanne, mutta jatkossa punnitsen siis itseni joka maanantai-aamu ja mittaan vyötärön, rinnanympäryksen päältä sekä alta ja lantion ympäryksen joka kolmas maanantai. Ensimmäinen virallinen mittaus olkoon ensi maanantai. Merkkailen painon ja vyötärönympäryksen myös kiloklubin sivuille, josta näkee käyristä painon ja senttien kehityksen, tai tässä kohtaa puhuttakoon pienenemisen. Jossain vaiheessa lisäilen niitä käyriä sitten tänne teidänkin nähtäväksi.

Tässä kuitenkin tämänaamuiset mitat:

• Paino: 90,6 kg
• Rinnanympärys päältä: 109 cm
• Rinnanympärys alta: 94 cm
• Vyötärö: 96 cm 
• Lantio: 117 cm

Nyt pitäisi malttaa laittaa mittanauha aina kolmeksi viikoksi kaappiin ja potkia vaaka viikoksi sängyn alle. Mulla vaan on se paha tapa, että päivittäin pitäisi nähdä painon tippuvan. Nyt kun mitat ovat mustaa valkoisella, niin jatkossa koitan pidättäytyä säännöllisessä seurannassa.   

Miksi olen ylipainoinen?

Maanantaina oli siis "virallinen" punnituspäivä! No, onhan reilu kilokin hyvä suoritus. Jotenkin sitä vaan kuvittelee, että kun jättää kaikki karkit pois ja lisää liikuntaa n. 400 % entiseen verrattuna, tulokset olisi kovempia. Ymmärrän kyllä, että eihän kukaan pysty tiputtamaan mitään viiden kilon viikkovauhtia. Olen vaan niin kärsimätön! Ensi maanantaina voisin mitata itseni, ja jos jatkossa sitten aina kuukausittain seurailisi senttien kehitystä. Oon jotenkin riippuvainen mittanauhasta ja vaa'asta. Koska tottakai tulokset lisää motivaatiota! Toisaalta, entä jos jonain viikkona (tai pahimmillaan useampana) tuloksia ei synnykään! Se lannisti minut edelliskerralla... 

75 kg.  Se on mun ensimmäinen tavoite. Tai kunhan pääsisi kerrankin edes alle 80 kg:n. En edes muista milloin olisin painanut niin "vähän". Helppo sanoa, mutta tästä kun nämä kilot karistan pois, en ikinä laske enää itseäni tämän kokoiseksi! Tosin noin sanoin silloinkin, kun edellisen kerran paino oli 80 kg:n tietämillä. "Ei ikinä enää tästä ylöspäin." 

Aina käsketään etsimään syitä. Juomiseen, ylipainoon, masennukseen... Mitkä tekijät ovat ajaneet minut tähän jamaan? Syyt selvittämällä pysyisi sitten paremmin pureutumaan ongelman ytimeen. Mun syyt... Ensimmäinen syy on varmastikin koulukiusaaminen. Oon ollut ihan normaalikokoinen lapsi, mutta lapsena sitä on niin helppo haukkua toisia läskiksi. Silloin jo loin itselleni täysin vääristyneen kuvan itsestäni. Olen läski. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä painoin vain 52 kg. Solisluut paistoivat, mutta siltikään en pitänyt itseäni hoikkana. Kai sitä olisi pysynyt siinä painossa, ellen olisi mieltänyt itseäni isommaksi. Ja kukaan ei koskaan sanonut mulle, että oletpas sinä hoikka! Sitten syöt ja syöt, koska mitä väliä..! Pitkän aikaa painoni pyöri 64 kilossa. Se on mielestäni mulle ihan sopiva paino. Likkakaverini oli minua muutaman kilon hoikempi, joten jälleen kerran olin iso. En voinut lainata siltä vaatteita, koska ne eivät mahtuneet. Lisäksi hän aina aavistuksen korosti omaa pienuuttaan... Lopullinen niitti oli, kun 21 vuotiaana (vuonna 2003) minulla havaittiin pahalaatuinen munasarjakasvain. Se onneksi saatiin leikkaamalla pois, enkä joutunut käymään läpi mitään rankkoja hoitoja. Korvien välissä kuitenkin tapahtui jotain, ja aloin syömään... Ensimmäisen vuoden aikana painoni taisi nousta liki 10 kg. Pitkän aikaa syytin sairautta painonnoususta. Ai että kuinka vihainen olin lääkäreille, koska heidän mielestään painonnousu johtui minusta itsestäni. Vuonna 2006 painoin jo 100 kg.

Sunnuntaisen lenkkipolun varrelta.

 

Mutta mitä korvien välissä sitten tapahtui? Miksi päästin itseni tähän jamaan..? Ja miksi muutamien painonpudotusten jälkeen annoin aina painon nousta takaisin? En osaa vastata... Kai yksi syy on toisten vähättely... "Miten niin et nyt voi yhtä karkkia ottaa?" "Ärsyttää, kun ihmiset vaan lisää facebookiin hehkutuksia siitä, kuinka paljon minäkin päivänä liikkuneet." Tarvitsen tukea. En sellaista "ethän sinä nyt tota voi syödä kun laihdutat", vaan että ihmiset ottaisivat minut tosissaan! Tunnen itseni niin hyvin, että jos otan sen yhden karkin, seuraava karkki on miljoona kertaa helpompi ottaa. Mun on oltava ehdoton! Repiä itseni vesisateesta huolimatta lenkille, olla antamatta valtaa mieliteoille. Ja se sports tracker -päivitysten jakaminen facebookissa on osa mun projektia. Saan itseeni aikamoisen motivaatiopiikin yksistäkin kehuista, kuinka olen jaksanut kävellä noinkin paljon ja tuossa säässä!

Tänään lähdetään S:n kanssa taas lenkille. Keksittiin meidän painonpudotuskilpailulle palkintokin. Häviäjä vie voittajan ulos syömään! Aion todellakin voittaa! 

Tällä kertaa tuntuu siltä, että olen kerrankin aidosti tosissani! Periksi ei anneta! 

Tämän viikon lenkkeilyt

Oon yllättyny siitä, kuinka hyvin oon saanu itteni sohvalta ylös ja lenkille. Tällä viikolla (eli kun siis olen "virallisesti" laihduttanut), oon käyny kolme kertaa yli tunnin lenkillä. Ja kuten viereisistä taulukoista näkyy, myös matkaa (->vauhtia) on ollut ihan mukavasti. Ylemmässä talukossa näkyy siis kokonaismatka kilometreinä loka- ja marraskuussa, ja alemmassa samalta aikaväliltä kävelyyn käytetty aika tunteina.

Sain tossa perjantaina houkuteltua ystäväni S:n mukaan lenkille. Tai no oikeammin se viimekädessä houkutteli minut. Oltiin sovittu, että lähdetään sitten heti aamupäivästä lenkille, kellot soimaan jne. No, oon kaikkea muuta kuin aamuihminen, eli tarvitsi kyllä poppakonsteja saada minut sateisena ja tuulisena päivänä peiton alta pois! No tälleen jälkeenpäin ei kyllä kaduta että tuli lähdettyä, vaikka sää olikin tosiaan kurja ja kaiken lisäksi eksyttiin vähän. Tarkoitus oli tehdä vain noin seitsemän kilometrin lenkki, jonka olin joskus aikaisemminkin käynyt heittämässä. No, kaksi naista, kaksi gps:ää, ja silti eksyttiin! Lisämatkaa tuli noin kolme kilometriä... Alla olevasta kartasta näkee meidän reitin. Eli tuo tollanen "ees-taas"-pätkä on se meidän harhaankävely. 

Toi Sports Tracker (www.sports-tracker.com) on kyllä mielestäni tosi kätevä sovellus puhelimeen. Tarvitsee vaan puhelimen nettiyhteyden ja gps:n. Ohjelma piirtää reitin, laskee matkan ja ajan, keskinopeudet ja vaikka mitä. Tosin ohjelma nyt ei ihan tarkoista tarkin ole, nimittäin mulla ja ystävälläni oli melkein kilometri matkassa eroa vaikka rinnakkain käveltiin. Tai sit oon vaan niin reipas, että teen hurjia pyrähdyksiä ja kävelen enemmän (hahah!). Toki puhelimessakin ja siinä, missä sitä lenkin aikana pitää, voi olla vaikutusta.

Ja koska meinaan nyt pitää tämän lenkkeilyn elämässäni mukana, aattelin lisätä siihen vähän jännitystä. Rekisteröin itseni www.geocatching.com -sivustolle. Ehkä jossain vaiheessa kirjoittelen tuosta aiheesta sitten enemmän, jahka nyt löydän ensimmäisen "aarteen". Sain houkuteltua ystävääni J:täkin jo vähän hommaan mukaan, koska varmasti mukavampaa kaksistaan etsiskellä. Pitäisi nyt vaan vähän tutustua enemmän tuohon karttakoordinaattien maailmaan ja siihen, miten tuohon saisi kännykän avuksi (oli tuolla kyseisellä sivustolla kännykkäsovelluskin olemassa, mutta hinta oli 7,70 €...). Palaan tosiaan varmasti tähän aiheeseen myöhemmin.

Ainiin ja otettiin S:n kanssa painonpudotushaaste toisiamme vastaan. Punnitaan molemmat itsemme huomenna aamulla ja katsotaan kumpi on vuoden loppuun mennessä pudottanut prosentuaalisesti (koska lähtöpainomme on eri) enemmän. Aion voittaa tämän skaban. Normaalisti sitten aion kuitenkin punnita itseni aina maanantaiaamuisin, ja tottakai laittaa vaa'an lukeman tänne. Tulee itsellekin vähän paineita, koska eihän tänne mitään kasvaneita lukemia kehtaa laittaa! 

Huomenna olisi aamuvuro töissä ja sen jälkeen voisi vielä käydä heittämässä jonkinlaisen n.tunnin pituisen lenkin, ni saisi tälle viikolle vielä vähän enemmän kilometrejä ja kävelyyn käytettyjä tunteja. 

Loppuun voisin vielä laittaa pari kuvaa perjantaiselta lenkiltämme. Oikealla olevassa kuvassa lenkkikaverimme: S:n koira. Alla olevassa kuvassa näkyy taasen mitä tapahtuu, jos pesee vettäläpäisemättömän takin nurinpäin pesukoneessa ja lähtee sen jälkeen vesisateeseen. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin, moikka!



No, nyt on ainakin takki huuhdeltu hyvin molemmilta puolilta... 

P.S. Klikkaamalla saat kaikki kuvat suuremmiksi.